Lokakuu 2016

Eilen sain suruviestin. Lappajärven ensimmäinen kunnanjohtaja Ilmari Lamminen on poissa. Ilmari toimi Lappajärven kunnanjohtajana 1.6.1967-31.5.1991 välisen ajan. 

Ilmari oli ensimmäinen esimieheni kunnassa. Palattuani Lappajärvelle kunnanjohtajaksi nelisen vuotta sitten olen usein miettinyt sitä, miten suuri vaikutus hänellä on ollut siihen, millainen johtaja minusta on tullut. Nuo toista kymmentä yhteistä vuotta, jolloin kunnallisasioista lähes mitään tietämätön nuori ekonomi sai tehdä työtä yhdessä arvostamansa kuntajohtajan kanssa ja imeä sienen lailla kaiken tiedon itseensä, kasvattivat varmasti omankin johtajuuteni perusrakenteita.

Ilmari oli vanhan kansan mies ja loistava juttumies, jolla lähes joka tilanteeseen oli kulloinkin puheena olevaan asiaan liittyvä tarina kerrottavana. Yhä edelleen huomaan kunnanviraston kahviossa tai muussa sopivassa tilanteessa kertovani jonkin hänen mainioista, yleensä johonkin lappajärveläiseen persoonaan liittyvistä jutuistaan. Hänen jäädessään eläkkeelle pyysinkin häntä taltioimaan noita tarinoitaan jälkipolville säilytettäväksi. 

Johtajana Ilmarin ehdoton vahvuus oli looginen ajattelu ja asioiden jäsentely kokonaisuuden selventämiseksi ja vahva matematiikka. Hän ei koskaan lähtenyt spontaanisti viemään asioita eteenpäin jakamatta ja paloittelematta kokonaisuutta sellaisiksi osasiksi, joita ja joiden vaikutuksia oli helpompi hahmottaa. Näin hän vahvisti omaa näkemystään, mutta teki samalla asioista myös päättäjille helpommin käsiteltäviä. 

Ilmari katsoi myös kauemmas eteenpäin. Hän näki, että kunnan kehitys riippuu asukkaista, ja myönteinen asukaskehitys vaatii asuntoja. Siksi hän piti aina huolta siitä, että kunnassa oli asuntoja tarvitseville. Säännöllisin väliajoin lisättiin vuokra-asuntokantaa, ja muutama vuosi sitten totesin, että uusimmat kunnan vuokra-asunnot oli rakennettu Ilmarin aikana noin 25 vuotta sitten.

Eri mieltäkin joskus oltiin. Olisin monesti halunnut, että Lappajärvelläkin juhlittaisiin uutta vuotta ja paukuteltaisiin vähän raketteja kunnan piikkiin, mutta Ilmari piti sitä joutavana tuhlaamisena.  Kun jonakin vuodenvaihteena sitä taas toivoin ja ehdotin juhlia järjestettävän vieläpä torvisoiton kanssa, Ilmari lopetti keskustelun lyhyeen toteamalla tyylilleen uskollisesti, että eikö siinä jo jäädy huuletkin torveen kiinni pakkasella. Sekin keskustelu loppui siihen.

Tätä kirjoittaessani sain omaisilta puhelun, jossa sovittiin, että saan kunnian tehdä Ilmarista muistokirjoituksen. Tämä blogikirjoitukseni onkin tarkoitettu pieneksi henkilökohtaiseksi muisteloksi hyvästä esimiehestä ja työtoverista. Samalla haluan ilmaista lämpimän osanottoni Ilmarin läheisille ja kertoa, että hänen muistonsa elää vieläkin täällä kunnanvirastossa hänen mieliin jääneiden tapojensa ja juttujensa  kautta - ainakin niin kauan, kun meitä hänen aikalaisiaan on täällä jäljellä.