Kesäkuu 2020

Lappajärven kunnanjohtajan artikkelikuva

Lappajärven kunnanjohtajan kesäinen tervehdys!

Lappajärvelle on saapunut mitä kaunein kesä!!! Tätä kirjoittaessani lämpöä on jo yli 30C astetta, eli on siis jo melkeimpä trooppinen ilmasto. Lomalaiset ja kuntalaiset nauttivat siis uskomattomasta kesästä ja mitä kauneimmista maisemista kraaterijärven rannoilla.

Elämme kuitenkin historiallisen vaikeita aikoja monissa kunnissa. Jatkuvasti pienentynyt verokertymä, Sote-haasteet, ikääntyvä väestö, investointitarpeet, muuttotappio, yritysten hätä, työttömyys ja työvoiman vähyys tietyillä aloilla sekä monet muut seikat kurjistavat niin Lappajärveä kuin kaikkia Järviseudun kuntia. Pisteen iin päällä vielä ennalta-arvaamaton Korona-pandemia kurittaa sivaltaen kuntia ja yrityksiä mitä julmimmalla tavalla, raakalaismaisesti varoittamatta, ja sen loppulaskua emme voi tässä kohtaa kuin vasta arvuutella. Tästä kaikesta johtuen olemme myös joutuneet ajamaan valitettavat lomautukset maaliin. Ne koskettavat myös yhtälailla minua, osuen kohdalleni (29.6 – 10-7) välisenä aikana.

Kaikista haasteista huolimatta, emme suostu täällä Lappajärvellä kuitenkaan synkistelyyn. Mollivoittoisuus ei vie meitä eteenpäin, ja tyhjän saa pyytämättä.

Lappajärvi ja Järviseutu voivat jälleen myös toivottaa kesäasukkaat lämpimästi tervetulleeksi. Vaikka elämme poikkeuksellista aikaa monella tavalla, ja monet rajoitukset hankaloittavat vielä yrityksiä, ihmisiä ja koko yhteiskuntaa, täällä paistaa siis tätäkin kirjoittaessa aurinko.

Voin hyvin mielissäni sanoa, että Lappajärven tahtotila elinvoimaistua, kehittää, uskoa ja hakea monia ratkaisuja koko Järviseutuamme ja rakasta kuntaamme kohtaan, on hyvällä ja alati voimistuvalla tasolla.

Me olemme oikeasti matkalla eteenpäin, me katsomme valoisasti tulevaisuuteen ja väsymättä haemme ratkaisuja näiden haasteiden selättämiseksi.

Tässä isossa kokonaisuudessa kesäasukkaiden hyvinvointi, palvelut ja viihtyisyys alueella ovat myös suoraan elinvoimaa. Kesäasukkaat ovat aina olleet erittäin tärkeä osa Lappajärveä ja koko Järviseutua, ja niin he tulevat olemaan jatkossakin. Me haluamme panostaa kokonaisuuteen, ja siihen kokonaisuuteen kuuluu myös kesäasukkaat. Kraaterijärven kesäasukaspalveluviestintä on yksi konkreettinen ja hieno uutuus tässä jatkumossa, joka kehittyy ja hakee lopullista muotoaan. Suunta on oikea. Te kesäasukkaat olette meille tärkeitä ja sen pitää myös näkyä!

En malta olla kertomatta kuntamme vahvasta halusta katsoa kohti isoa päämäärää. Lappajärven kunnanhallitus siunasi juuri yksimielisesti tavoitteemme lähteä tavoittelemaan loma-asuntomessuja Lappajärvelle. Tämä ei ole toki ensimmäinen kerta, kun niitä suunnitellaan toteutettavaksi meillä, mutta toivottavasti tällä kertaa saamme vietyä suunnitelmat maaliin. Projekti on valtava miljoonahanke ja vaatii vuosia toteutuakseen. Realismin valossa myönnettäköön, että vielä tässä kohtaa on varmasti enemmän unelmia sen suhteen, mutta tahtotilamme ja halumme selviytyä kertoo meistä enemmän kuin mikään messu tai tapahtuma. Me haluamme elinvoimaistua ja meistä on elinvoimaistumaan, ja me ansaitsemme elinvoimaistua. Tätä kaikkea symboloi kunnianhimoinen Geopark-hankkeemme, joka hakee Suomessa ja maailmassa vertaistaan. Asiamme etenee suunnitellusti ja tulemme jättämään Unescon Geopark-hakemuksen organisaatiolle vuonna 2021, ja toivon mukaan saamaan alueelle tämän statuksen vuonna 2022.

Jo pelkästään nämä asiat toteuduttuaan tulevat luomaan alueellemme ennennäkemätöntä kiinnostusta ja mielenkiintoa, jonka jatkojalostaminen on meistä kiinni.

Palatakseni vielä loma-asuntomessuihin: tämä elinvoiman, yrittäjyyden ja vetovoimaisuuden lisäämiseksi tarkoitettu kunnianhimoinen ja iso loma-asuntomessu -hanke on Lappajärven hiomaton timantti. Kutsun niiden järjestämiseen kaavailtua aluetta ”värisuoraksi”, joka nivoo yhteen ison kokonaisuuden, ja se hakee vertaistaan millä tahansa mittarilla mitattuna. Mahdollinen Nykälänniemen siltahanke Kyrönsaaresta Halkosaareen ja Kalakanavan alueeseen luo uskomattoman kokonaisuuden, josta jokainen voi ammentaa jotain. Alue tarjoaa tanssilavoineen, kesäteattereineen, siltoineen, kanavineen, laavuineen, reitteineen, tontteineen, harrastusmahdollisuuksineen, kylpylöineen, karavaanialueineen ja palveluineen järisyttävän kokonaisuuden vailla vertaa. Tämä on tärkeää tulevaisuuden visioidemme kirkastamiseksi käsittää kokonaisuutena, ja sitä pitää myös kehittää kokonaisuutena. Meidän tulee silloin huomioida myös seudulliset erityispiirteet ja vahvuudet sekä eritoten ainutlaatuinen geologinen perimämme, joka tekee kokonaisuudesta ja alueestamme ainutlaatuisen, mikä todella hakee vertaistaan.

Syksy on elinvoimaistumisen aikaa, jolloin palaamme rakentamaan pala palalta iso kokonaisuuttamme kasaan. Tehtävä ei tule olemaan helppo, mutta yhdessä me väsymättä haemme ratkaisuja isoihin ja pieniin kysymyksiin.

Yhteistyö on avain-asemassa niin Lappajärvellä, kuin koko Järviseudulla. Tätä jaloa päämäärää toivottavasti symboloi myös kunnianhimoinen tavoitteemme kiertää jalkaisin koko rakas Lappajärvemme. Lähdemme allekirjoittaneen ehdotuksesta aikaisin perjantai aamuna 26.6. klo: 5:30- Kivitipusta kiertämään Alajärven kaupunginjohtaja Vesa Koivusen ja Vimpelin kunnanjohtaja Sam Leijonanmielen kanssa järveämme ja tapaamme matkalla kuntalaisia, sekä keskustelemme seutumme polttavista asioista, yhteistyöstä, geoparkista, sekä suunnittelemme tulevaa. Tämä symbolinen reissu toivon mukaan päättyy myös onnistuneesti kivitippuun. Olen täysin

vakuuttunut, että reissu tulee olemaan raskas ja helteen uuvuttama, mutta myös antoisa ja upea osoitus yhteisestä halustamme tavoitella järviseudulle elinvoimaa ja nostetta.

Voin Lappajärven kunnanjohtajana seisoa ylpeästi näiden visioiden ja tavoitteiden takana. Järviseutu ja Lappajärvi tarvitsee meitä kaikkia, mutta me tarvitsemme myös Lappajärveä ja Järviseutua. Tehkäämme siis yhteistyötä hyvässä ja toisia kunnioittavassa ilmapiirissä, jossa meidän kaikkien on hyvä elää ja ennen kaikkea säilyttää itsenäisyytemme ja itsemääräämisoikeutemme.

Lappajärvi elää ja kylpee kesästä. Nautitaan siitä ja katsotaan valoisin mielin tulevaisuuteen.

Haluan toivottaa kaikille aurinkoista ja upeaa kesää!!!

Sami Alasara

Kunnanjohtaja

Lappajärvi

Scroll to Top