Kesäkuu 2017

Kesää odotellessa elämme mielenkiintoista aikaa. Lappajärven kaltaiset kunnat seuraavat jännityksellä maakunta- ja soteuudistuksen kohtaloa. Sellaisten kuntien tulevaisuuteen, jossa on paljon vanhusväestöä, uudistus toisi kaivattua ennustettavuutta. Kun sosiaali- ja terveysmenot siirtyisivät maakunnan leveämmille harteille, voisi kunta oikeasti markkinoida itseään myös eläkeläisille hyvän ja turvallisen asumisen kuntana. Samalla saataisiin työtä nuoremmille.

Uudistusta odotellessaan varsinkin väestökeskittymien ulkopuolella olevat kunnat joutuvat pohtimaan myös tulevia palveluja ja kiinteistöjensä kohtaloa. Jäädäänkö odottamaan niitä palvelujen rippeitä, joita ehkä tulisi tännekin asti, kun maakunta säästötavotteiden johdosta joutuisi joka tapauksessa keskittämään, vai mietitäänkö muita vaihtoehtoja? Myös yksityiset palvelutuottajat tuntuvat olevan hereillä muutoksessa, ja niilläkin saattaa olla tarjolla selvittämisen arvoisia vaihtoehtoja. Tätä tutkitaan ihan tosissaan.

Sosiaalinen media on väline, jolla voi voimakkaastikin vaikuttaa yleiseen ilmapiiriin. Vaikka Lappajärvellä ja ympärillämme valtaosa asioista on erittäin hyvin, keskitytään liian usein kielteisten asioiden esille nostamiseen. Me halusimme muuttaa suuntaa, ja siksi päätimme valita ja palkita sellaisen henkilön, joka näkee ympärillään ilonaiheita ja hyvin olevia isoja ja pieniäkin asioita. Vuoden 2017 Positiivisimmaksi Somettajaksi valittu Sointu Ketola huomaa ja tuo sosiaalisessa mediassa esiin kauneutta ja mukavia asioita, jotka meiltä monelta jäävät huomaamatta. Jatkossa Vuoden Positiivisimman Somettajan valinnan tekee kunnan uusi elinvoimalautakunta.

Hallintosäännön uudistuksessa kunnan lautakuntien määrä väheni kahdella. Kehittäjälautakunta ja vapaa-aikalautakunta yhdistyivät edellä mainituksi 9-jäseniseksi elinvoimalautakunnaksi, jolla jatkossa on merkittävä rooli kuntastrategian mukaiselle "Koko elämän kokoiselle asuinkunnalle" keskeisen elinvoimatehtävän hoidossa. "Lupalautakunnat" rakennuslautakunta ja ympäristölautakunta ovat jatkossa yksi 9-jäseninen ympäristölautakunta. Sama jäsenmäärä on myös entisellään jatkavalla sivistyslautakunnalla, eikä 7-jäsenisen teknisen lautakunnankaan kohdalla tapahtunut muutoksia.

Juhannuksen jälkeen pidettiin Kivitipussa perinteinen järven ympäryskuntien järjestämä kesäasukastapaaminen. Paikalle oli saapunut yli puolentoistasataa kesäasukasta, mikä on minun muistikuvani mukaan kaikkien aikojen ennätys. Olkoon tämä esimakua muutoinkin vilkkaasta, elinvoimaisesta ja tapahtumarikkaasta kesästä, joka houkuttelee väen liikkeelle. Kesäasukkaat ja heidän hyvinvointinsa ovat kunnille entistä tärkeämpiä. Toiveena on samalla, että joistakin heistä jossakin vaiheessa tulisi myös pysyviä asukkaita kuntaan. Kesäasukkaat, jotka eivät saaneet kunnan kutsua, voivat ensi vuotta varten jättää  yhteystietonsa vaikka minun sähköpostiini.

Edellisessä blogissani mietin keskeisten luottamushenkilöiden valintaa ja sen vaikutusta jäljellä olevan työurani pituuteen. Nyt tehtyjen valintojen perusteella joudun tuon vähän uskaliaankin pohdiskeluni lopputuloksena toteamaan, että en näillä näkymin taida vielä aivan ensi keväänä päästä eläkkeelle. Uudet päättäjät ovat rohkeasti ja ennakkoluulottomasti tarttuneet käsillä oleviin haasteisiin. Tällaisessa edistyksellisessä ilmapiirissä on hyvä jatkaa vielä jonkin aikaa ja etsiä niitä vaihtoehtoja, jotka viitoittavat Lappajärvelle tietä kohti mahdollisimman menestyksekästä tulevaisuutta.

Kesän lämpö on vielä antanut odotuttaa itseään, toivottavasti sitä kuitenkin vielä saadaan. Viihtyisää ja voimaannuttavaa kesää itse kullekin!

Tuomo Lehtiniemi, kunnanjohtaja
tuomo.lehtiniemi@lappajarvi.fi