Kaikukortti-toiminta

Valtakunnallinen Kaikukortti-toiminta polkaistiin Evijärven, Kauhavan ja Lappajärven alueella käyntiin toukokuussa 2019. Kaikukortti on tarkoitettu yli 16-vuotiaille ihmisille, joilla ei ilman Kaikukorttia olisi varaa osallistua kulttuuritapahtumiin. Kaikukortilla tapahtumiin, konsertteihin, elokuviin, kansalaisopiston kursseille jne. pääsee jatkossa maksutta.

Kokeilujakso kestää vuoden 2020 loppuun, jonka jälkeen päätetään toiminnan mahdollisesti vakiinnuttamisesta. Aloite Kaikukorttitoimintaan lähti Kuntayhtymä Kaksineuvoiselta ja mukana käytännön järjestelyissä ovat myös alueen kuntien kulttuuritoimet.

Kaikukortissa ei liiku lainkaan raha, vaan koko toiminta perustuu mukana olevien kulttuuria alueella tuottavien tahojen tahtoon tehdä hyvää.  Kaikukortilla voi lunastaa lippuja sekä itselleen että alle 16-vuotiaille lapsilleen. Kulttuuripalvelujen tuottajilla on halutessaan oikeus rajata Kaikukortin piiriin esimerkiksi tietty prosenttiosuus pääsylipuista tai kurssipaikoista.

Kaikukortin saaminen edellyttää asiakkuutta johonkin Kaikukorttia jakavaan tahoon. Kaikukorttia jakavat Kuntayhtymä Kaksineuvoisen yksiköiden lisäksi mm. seurakuntien diakoniatyö ja kuntien etsivä nuorisotyö. Käytössä on myös yhteisökortti, jolla työntekijä voi viedä kaikukorttilaisia tapahtumiin, sillä monesti lähtemisen kynnys on korkea. Mukana olevien tahojen laaja skaala saa korttien jakajilta kiitosta.