Koulumme teki toukokuun lopulla poikkeavan luokkaretken Salamajärven kansallispuiston maisemiin. Tässä muistelmia matkalta:
Retki-idea syntyi syksyisessä vanhempainillassa, jossa ope heitti oppilaiden vanhemmille : "Mitä jos koulu lähtisi keväällä vaellukselle ?" Kevätlukukauden alussa oppilaat alkoivat perätä tarkempaa tietoa retkestä kansallispuistoon. Homma alkoi hahmottua vähitellen kevään kuluessa. Kaikille oppilaille saatiin osallistumislupa yli yön kestävään luokkaretkeen huhtikuussa. Siispä toimeen!
Koulussa keskusteltiin aika-ajoin matkasta ja varusteista vaellusoppaan pohjalta ja matkakuume nousi toukokuun aikana silmissä. Reissupäiviksi sovittiin kuun viimeisen viikon keskiviikko - torstai, kun kaikki pesisturnaukset ja Marian valiokisat olisivat ohitse.
Vihdoin totta! Oppilaat odottivat koulun pihassa kantamuksineen Hernesniemen bussia. Tulihan se ! Matkatavarat autoon ja menoksi. Heti kättelyssä vahvistimme itseämme yläasteen ruokalassa maittavalla lounaalla, lastasimme eväät autoon ja taas olimme tien päällä. Ope selosti mikrofonin avulla matkamme kulkua läpi Vimpelin ja Perhon. Möttösestä käännyimme pohjoiseen kohti Kivijärveä. Pian huristelimme soratietä pitkin kansallispuiston opastuskeskuksen pihaan Koirasalmella. Vaellusvarustus autosta ulos. Ahvenlammin kämpän avain haettiin keittäjä-Jaanalle, joka Mikon, Matin ja jalkavaivastaan toipuvan Panun kanssa jatkoi retkikohteeseen raskaimpien varusteiden kera bussilla.
Saimme viimeiset ohjeet ja sitten olimme reput selässä vaellusreitillä. Matka kulki halki kankaiden ja nevojen. Jääkauden vedenjakaja-alueelle kasaamat kivenmurikat hidastivat kulkua sopivasti. Sää oli vaellukseen ihanteellinen - sopivan viileää ja välillä aurinkoista tauon ajaksi. Ensimmäinen lintuhavaintomme oli Koirajärvessä uiva koskelo, jota ihailimme tovin. Pystyyn jääneiden jättihonkien hiiltyneet rungot kertoivat alueella raivonneesta metsäpalosta vuosikymmenten takaa. Matkalaisten puheen sorina ja hoppuilu ajoivat varmaan alueen nisäkkäät loitolle, mutta polun varrella nähtiin metsäpeuran jälkiä ja lähes tuoreet jätökset. Helpointa matkanteko oli leveitä, kelohonkaisia pitkospuita pitkin ylitettäessä kosteikkoja. Laajimman aapasuon laidassa koimme sykähdyttävimmät lintuhavaintomme. Säikähtynyt suohaukka ampaisi lentoon kimeästi ääntäen, ja samassa lensi ylitsemme uljain siiveniskuin joutsen.
Matka jatkui. Neva vaihtui korveksi ja kuivaksi kangasmetsäksi. Pajulinnun surumieliset säkeet muuttuivat peipon iloiseen liverrykseen, kun nenät aistivat savua ja kuulimme edestämme ihmisääniä. Olimme perillä! Mäellä pilkotti metsähallituksen sinertävänharmaa kämppä. Loppumatka pihapiiriin juostiin riemusta kiljuen.
Ison tuvan takassa loimotti iloinen valkea. Jaana ahersi keittiössä eväiden ja kaakaon parissa. Pian istuikin pitkän pöydän äärellä joukko tyytyväisiä ruokailijoita. Yläluokkalaiset katsastivat jo teltanpaikkoja lammen rannalta ja pienemmät varasivat itselleen petiä kerrossänkyjen rivistöstä. Välillä juostiin ympäri Ahvenlampea eikä väsymystä osoittanut kukaan. Virkistävän kevätsateen jälkeen aurinko valaisi alueen ja loihti esiin luonnon värit kauneimmillaan. Oli oikea kalastajan toiveilma.
Oppilaat ratkoivat pihapiirissä mestaruuksia tikan- ja hevosenkengänheitoissa. Suosittu ajanviettopuuha oli soutelu lammella. Lupa heltisi opettajalta, kun saunakamarista löytyi pelastusliivit soutajille. Isot tytöt lämmittivät saunan ja kohta rohkeimmat kipaisivat uimaan hyiseen veteen. 
Illan hiipiessä esille alkoivat pienet vatsat vaatia murkinaa. Nuotio syttyi ja Kärnän maamiesseuran muurinpohjapannu nostettiin tulelle. Pian ahmivat herkkusuut lettuja, eikä taikina näyttänyt loppuvan ollenkaan. Yläasteelta "lainattu" Marjo ja ope vuorottelivat kokkina. Välillä valmistui liekitettyjä lettuja, kun valkea kävi liian kuumaksi. Ettei nälkä yllättäisi, paistoivat oppilaat käristemakkaroita hiilloksella.
Ulkoleikit vaihtuivat sisäpeleiksi. Väsy kävi nuorempien käpälään lämpimässä tuvassa, ja pian hirsiseinät tärisivät pienten kuorsauksesta. Isoset jatkoivat seuranpitoa leirinuotion äärellä. Juho laski käkien ehtymättömästä kukunnasta kellonajan varttitunnin tarkkuudella, eikä sen tarkempaa aikaa vuorokauden vaihtuessa kysyttykään. Tarinaa iskettiin vielä pitkään, ja lammen rannalle open soppeen, laavuun, kantautuivat jutut kaiun myötä ainakin pariin kertaan.
Kurjet herättivät aamuneljältä herkkäunisimmat luontoretkelle suolle. Teeret kukersivat jossakin kaukana nevan takana ja yksinäinen kurki etsi aamiaistaan hetteiköstä. Kylmä, kostea henkäys kävi yli aukean ja palautti tarkkailijat leiripaikalle, jossa punakylkirastas aloitti laulunsa auringon noustessa. Pihapöntössä pesivä kirjosieppo tapasi keittäjän ikkunaruudun toiselta puolen. Katselivat toisiaan tovin ja palasivat aamuaskareilleen. Puhtaan valkeat vedessä uiskentelevat linnut harhauttivat innokkaimpia luulemaan niitä joutseniksi. Lähempi tarkastelu osoitti ne lokeiksi. Metsän ympäröimä lampi olisikin ollut liian lyhyt joutsenten kiitoradaksi.
Elämä pihapiirissä voimistui. Pian syötiin aamupuuro reippaasti ennen kahdeksaa. Tämän jälkeen alkoi ympäristön ja kämpän siivous. Teltat purettiin ja pakattiin pusseihin. Oleskelulle jäi vielä hetki aikaa, kunnes bussi ajoi pihaan. Omaisuus autoon ja hyvästi Ahvenlampi - ehkä vielä tavataan joskus! OP
Koulumme teki toukokuun lopulla poikkeavan luokkaretken Salamajärven kansallispuiston maisemiin. Tässä muistelmia matkalta: